Kolme kuukautta kestänyt reissu on takana. Se on yksi elämäni merkittävimmistä käännekohdista. Yritän vielä kertoa tiivistäen millaisia vaikutuksia sillä lopulta oli.
Matkan alkuvaiheessa yritin puolustaa Jumalaani - pääasiassani itselleni. Huomasin pian, että en osaa enkä pysty siihen ja luulin, että joudun luopumaan tuntemastani Jumalasta. Ja tavallaan näin tapahtuikin; olin pakotettu luopumaan jumalakuvasta, jonka mukaan totuus on minun selitettävissäni ja Jumala minun kannateltavissani. Samalla sain kuitenkin oppia tuntemaan Jumalan, joka kantaa minua, eikä pelkästään minua, vaan koko maailmaa. Huomasin myös, että olin usein ennakkoluuloinen ja tuomitseva kohdatessani erilaisuutta. Jäin monta kertaa kiinni siitä, että en suinkaan ollut rakastava vaan pelokas. Mutta Jeesuksen puoleen kääntyen sain opetella rakkautta. Ja sillä tiellä olen tänäänkin. Tunnen itseni ensimmäistä kertaa hyväksytyksi ja rakastetuksi. Uskallan nähdä itseni monin tavoin vajaana ja silti tunnen enemmän rakkautta itseäni ja samalla muita kohtaan kuin aikaisemmin.
Mitä uskontodialogi on? Minulle se on parhaimmillaan kahden ihmisen kohtaamista tasolla, josta maailmankatsomus ja ihmiskäsitys kumpuaa. Tällainen kohtaaminen tapahtuu harvoin, sillä pelot asettuvat sen tielle. Uskomuksista voidaan keskustella pitkään ja kunnioittavassakin sävyssä mutta se uskontodialogi, josta minä olen todella kiinnostunut, ei käsittele uskontoja, sillä sitä käydään älyn sijaan tunteen tasolla. Tällaisessa dialogissa ihmiset kohtaavat toisiaan, itseänsä ja Jumalaa. Pystyykö epätäydellinen ihminen tällaisiin dialogeihin? Oman kokemukseni mukaan harvoin, mutta tapahtuessaan se on mahtavaa!
Vaihdoin yhteystietoja useiden tapaamieni ihmisten kanssa, sekä saman että eri maailmankuvan omaavien. Odotan jännityksellä kuullakseni mitä mm. useiden totuuden etsijöiden elämässä tulee tapahtumaan. He ovat rukouksissani.
Kiitos bloginlukija mukana olemisestasi! Kysellä tai kommentoida saa täällä blogissa tai henkilökohtaisemmin osoitteessa pkekallio(at)gmail.com
