Lounastin Intiassa kerran seurueessa, joka keskusteli kiivaaseen savyyn maailman epakohdista. Keskustelu poukkoili Intian perhesuunnittelusta epaonnistuviin ymparistonsuojeluohjelmiin ja uskonnollisesta fundamentalismista amerikkalaiseen ruokakulttuuriin. Kukin ”keskusteluun” osallistuva piti vuorollaan palopuheen kuunnellen muita juuri sen verran, etta sai aiheen seuraavaan monologiinsa. Mitaan ratkaisuja ei keskustelun aikana esitetty, eika kukaan kertonut miten itse pyrkii vaikuttamaan asioiden kulkuun.
Seurasin keskustelua pitkaan hiljaa, kunnes sanoin, etta on hyva taistella tarkeiksi kokemiensa arvojen puolesta, mutta on varmasti niin, etta jos taistelua kaydaan hyokaten toisin ajattelevia vastaan, saadaan mahdollisen hyvan lisaksi aikaan todennakoisesti myos puolustautumista ja vastareaktioita. Tuo ajatukseni ja minut lynkattiin taysin. Narkastys oli niin suurta, etta - itselleni kasittamattomalla tavalla - uskoni sielun olemassaoloon kyseenalaistettiin vahvasti.
Jain miettimaan herannytta ajatustani. Ongelma on siina, etta ihmisilla on erilaiset arvot ja intressit. Saatan ajatella omaavani kaikkein rakentavimman toimintatavan tai ajatuksen, mutta en saa valitettya sita muille ihmisille vakisin, elleivat he omaehtoisesti halua ottaa sita omakseen. Voin kertoa ajatuksistani ja toivoa, etta ne otetaan vastaan, mutta minun taytyy hyvaksya, etta valttamatta (ja usein) toisin ajattelevat eivat muuta nakemyksiaan. Tama vaatii toisen ihmisen aitoa kunnioittamista ja pyrkimysta ymmartaa hanta. Nain olen kokenut dialogissani ihmisten kanssa. Lisattakoon viela, etta koska muiden kunnioittaminen ei ole aina helppoa, ja koska jotkut eivat edes pida sita mielekkaana, ei toimintamallia voi varmaankaan soveltaa aivan jokaiseen elamantilanteeseen.
7 kommenttia:
Oot kyllä saanut varmasti paljon ajateltavaa. On sekä tärkeää että samalla rankkaakin huomata, että aito ihmisten välinen kanssakäyminen vakaumukseen ja elämän tärkeimpiin arvoihin liittyvissä asioissa on usein hyvin haasteellista. Ihmiset vetäytyvät valitettavan helposti poteroihinsa, puolustuskannalle, keskustelun siirtyessä noille alueille. Sieltä on sitten turvallista tulittaa joko "sniperina" yksittäisiä laukauksia tarkasti kohti maalia, tai summittaisesti verbaalikonekiväärillä joka suuntaan roiskien... Ettei vaan joutuisi kohtaamaan toista ihmistä enemmän tai vähemmän omista eriävine näkemyksineen. Sellaisessa kohtaamisessa kun on olemassa sekin vaara, että itsekin oppii jotakin uutta ja pahimmillaan joutuu jopa koettelemaan omia luutuneita käsityksiään.
Silloin kun/jos siihen kuitenkin uskaltautuu, seuraukset voivat parhaimmillaan olla vapauttavia ja uutta elämää luovia oivalluksia. Omasta mielestäni riski on ottamisen arvoinen!
Siunausta, iloa ja valoa sulle seikkailusi loppuajallekin! :)
Moi Päivi!
Kyllä asia on varmaan kuten sanoit, pakottaa ei voi. Oma mielipide on hyvä sanoa jos ei voi yhtyä toisten mielipiteeseen. Raamatussa on lause "toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne". Siinäpä sitä on oppimista lopuksi ikää, niin avioliitossa kuin muissakin ihmissuhteissa:)
<3 auringonlaskunajan terveiset Mäkiraontieltä
Joitain vuosia sitten paadyin vaihtamaan "uskonnollista yhteisoani". Asia oli minulle suuri (ja on edelleen), ja ajattelin etta johan varmaan alta aikayksikon KAIKKI ihmiset tekevat samoin, koska loyto ja uusi elama(ni) oli niin hyva ja hieno ja suuri asia.
Pian huomasin ettei niin kaynytkaan, kaikki eivat tulleetkaan heti perassa. Olisin kauhean mielellani puhunut asioista ja kertonut siita mita olen loytanyt, mutta tuntui etten osannutkaan "kaannyttaa" tai vakuuttaa ihmisia asiasta. Valilla keskustelut meinasivat kaantya vaittelyksi, ja silloin harmitti kovasti - miksi tassa nyt nain kavi, vaikka "olin vain kertomassa hyvaa sanomaa"?
On niinkuin sanoit, ihmiset eivat useinkaan muuta helposti omaa nakokulmaansa. Omia vaiheitani miettiessani havaitsen, etta se vei itseltanikin aikaa. Kun sen muistaa, voi olla armollisempi muita kohtaan.
Joskus alan paassani kaymaan naita "vaittelyita" ja turhaudun pian, kun "vastapuoleni" vain toistaa omaa mantraansa.. Ehka minakin osaan ainoastaan toistaa omaani, ja senkin vuoksi harmittaa? Sanat ovat usein niin rajallisia.
Tahan liittyen mietin usein; vaikka en voisi sanoillani tehda tai vaikuttaa mitaan, niin "voin" kuitenkin antaa koko elamani sille mita (tai kehen) uskon; vaikuttakoon se (elama) sitten sen mita vaikuttaa, ja jos ei vaikuta mitaan, ei sellainenkaan lopulta ole minun vallassani.
Kun tuon nyrkin iskisi pöytään, niin johan kuuntelisivat! Tuotko sen kotiin, mulla olis sille käyttöä ;)
Mä olen nähnyt susta unta jo kaksi kertaa, että tulit takaisin.
t. työpaikan anunyymi (koska en ole anonyymi.)
RAKKAUS VETÄÄ JO TOISTA LUOKSESI.OTA VASTAAN KAIKKI,JOTKA LÄHETÄN LUOKSESI JA TOIVOTA HEIDÄT RUHTINAALLISESTI TERVETULLEIKSI.TULET YLLÄTTYMÄÄN SIITÄ, MITÄ OLEN VARALLESI SUUNNITELLUT.OTA KAIKKI TULIJAT VASTAAN RAKKAUS SYDÄMMESSÄ.SINÄ ET EHKÄ NÄE, MITÄ TAPAHTUU. TÄNÄÄN HE EIVÄT EHKÄ SINUA TARVITSE. HUOMENNA HE SAATTAVAT SINUA TARVITA.SAATAN LÄHETTÄÄ LUOKSESI OUTOJA KÄVIJÖITÄ. VAIKUTA JOKAISESSA HALU TULLA UUDESTAAN. JAA RAKKAUTESI, ILOSI, ONNESI, AIKASI, RUOKASI- RIEMUITEN KAIKILLE. ON TAPAHTUVA IHMEITÄ. NÄET NYT SEN KAIKEN VAIN KUIN NUPULLA- PUHJENNEEN KUKAN IHANUUTTA ET VOI VIELÄ KUVATA.RAKASTA, ILOISE, JAA RAUHAASI- RIKKAASTI- USKOSSA.PÄIVILLE RAKKAAT JA SIUNAAVAT TERV.MÄKIKUJAN PIKE
Kiitos Pike innostavasta ja haastavastakin tekstista!
Mua hammastyttaa, etta ihmiset oikeasti lukee mun blogia ja liikuttaa, etta oon mielissa ja ilmeisesti unissakin!
Anunyymi: Tuo nyrkki jai valitettavasti Intiaan, mutta mun pikku katoset tulee pian auttamaan sua missa apua tarvit.
PIKE!
Kiitos todellakin tuosta kauniista rohkaisun sanasta - se tuli syvään tarpeeseen ja hätään myös meidän Kannuksen nuorten puolesta! Miten voisimme välittää Jumalan rakkauden sanoman muutoin kuin antautumalla kohtaamisiin ihmisten kanssa?! Anne
Lähetä kommentti